perjantai 21. helmikuuta 2014

YTO Räppiä yhdenvertaisuudesta

21.2.2014

Aikaa on vierähtänyt jo tovi jos kaksi, kun tässä olin tässä räpissä mukana ja kun ehdin ja jaksoin tänne blogiin mitään kirjoittaa. Koko syksy oli melkoista haipakkaa opetuksen kanssa ja vaikka "pyhä" tarkoitus oli saada näitä kesken ja vaiheeseen jääneitä oppimisen tekoja (?) tehtyä, niin voimia ei vaan yksinkertaisesti riittänyt.

Nyt hiihtolomalla homma on taas lähtenyt liikkeelle ja jotain olen saanut myös tehdyksi ja palautetuksi. Kasper tehtävät 6B ja 7B ja säädöstehtävän lähetin arvioitaviksi, mutta Kasper 8B ja 9B saavat jäädä odottamaan vuoroaan, kun hyllystäni ei löytynytkään tarvittavia lähdekirjoja, toisin kuin muistelin/luulin.

Eli nyt sitten muistellaan mitä tulikaan viime keväänä tehtyä ja mitä siitä jäi mieleen näistä yhteistoiminnan työpajoista. Huh! Ensimmäinen mieleen jäänyt asia oli se, että eri ryhmät olivat kyllä löytäneet todella erilaisia, vauhdikkaita ja minulle ennestään tuiki tuntemattomia lähestymistapoja yhteistoiminnallisuuteen. Ehkä yksi erikoislaatuisimmista oli tämän otsikon alaisuuteen sijoittuva yhdenvertaisuus räp, jossa ajatuksena oli kasata yhdenvertaisuus teemaan liittyvä sanoitus räp musiikkiin. Jos oikein muistan lähdimme ensin liikkeelle aika yleiseltä tasolta, mutta sitten muutaman iteraatiokierroksen (joissa luimme toistemme tuotoksia ja poimimme niistä uusia ajatuksia) jälkeen alkoi muodostua yhteiset teemamme ja riimimme.

Tehtävä taisi olla kolme tai nelivaiheinen ja tein kyllä mielestäni kaikki vaiheet loppuun. Jotenkin kuitenkin omaksi muistikuvakseni jäi, että en ole nähnyt lopullista kokonaisuutta. Taisin olla ensimmäisten joukossa valmiina ja joillain oman tuotoksen saaminen mukaan viipyi ja sitten taisikin jo tulla kesä. Nyt kun yritin kaivella lopputuloksen www sivua (olikohan se sivusto) en onnistunut löytämään sen linkkiä sähköpostieni joukosta.

Joka tapauksessa ryhmä oli aikaan saanut mielenkiintoisen konseptin, joka vaikutti hyvin mietityltä ja suunnitellulta. Siinä oli hauska olla mukana (ehkä siksi eteninkin varsin ripeästi), mutta en oikein keksi miten ja missä itse osaisin tämän tyyppistä lähestymistapaa hyödyntää. Ehkäpä jonkin idean jalostamisessa ja tiivistämisessä kollektiivisesti?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti