Näytetään tekstit, joissa on tunniste aloitus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aloitus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. toukokuuta 2012

Aarnen oppimispäiväkirja

13.9.20112
Minulle tämän opettajakoulutuksen läpivientiä voisi tehdä mielekkäämmäksi useampikin asia, joista tässä muutama. Tässä kohtaa minusta todella tuntuu, että tuo tutkimuksellinen ote on saanut turhan suuren painoarvon. Sanon tämän laisinkaan vähettelemättä tutkimuksen merkitystä (toimin ennen Metropoliaa 10v t&k parissa). Opettajan arjessa se vain näyttäytyy kuitenkin aika pienessä roolissa. Tämän sanon nyt vuoden kokemuksella opettajan työstä. Minulle mielekkäämmältä ja tärkeämmältä tuntuisi löytää ja oppia uusia käytännön ratkaisuja, hyväksi koettuja tapoja opettaa, hyviä ja huonoja esimerkkejä luokan aktivoimisesta, SOME välineiden käytöstä, tuntien rytmityksesta, kokonaiksuuksien rakentamisesta, jne. eli kaikesta siitä mitä auttaisi minua suoriutumaan työstäni paremmin.

Tällä hetkellä käyttämäni työvalineet ovat varsin perinteisiä: opintojaksojen säköiset työtilat (Tuubi), Moodle (joissain toteutksissa), liitytaulu ja PowerPoint esitykset ja jonkin verran web materiaalia. Tämän lisäksi yritän mahduttaa (jaksossta riippuen) myös rakennetekniikan labra osuuden, jossa ilmiöitä voidaan todentaa käytännössä. Tätä haluaisin viedä eneämmän osallistavampaan suuntaan ja siihen kaipaisin yksinkertaisesti välineitä ja esimerkkejä toimivista ratkaisuista.

Arvoista puhuminen on mielestäni aina aika haasteellista; miten välttää kliseet ja pönötys? Yritän kuitenkin. Ajattelen opettajan työni arvomaailma on aikalailla sama kuin kansalainen A. Seppäsen. Tärkeitä arvoja minulle ovat toisten kunnioitus, rehellisyys, tasa-arvoisuus, humaanisuus ja työssä ammatillisuus. Tähän ikään mennessä on myös oppinut jo jotain inhimillisen elämän loputtomasta monimuotoisuudesta, joka jaksaa yllättää päivittäin.

Käytännön opiskeluani helpottaisi lisäksi paljon jos jotkut asiat olisi speksattu tarkemmin ja selkeämmin. Kokonaisaikataulu purettuna osasuorituksiksi ja tärkeiksi päivämääriksi. Se on tavallaan kyllä olemassa, mutta paloina joita en ollut ihan yksin viime tiistai ip:ä yrittämässä kasata. Selkeämmät ohjeet suositelluista tavoista ja ohjelmista, joilla pitää esim. blogia ja PITS sisältöä tyyliin, että nämä ja nämä on koettu yleensä hyviksi/parhaiksi. Jos jutkut käyttävät/osaavat käyttää jotain muitakin niin fine.Ymmärrän, että asioita on paljon eikä kaikkea ole mahdollistakaan alussa selvittää ja opastaa, mutta esim. Ningin käyttö viestinnän välineenä ei jäänyt minun päähäni ja esim. sanan ampiainen kuulin ensimmäisen kerran HEKS istunnon aikana. Olin kyllä käynyt vespan ningissä useammankin kerran, mutta aikankin minulle on ajankäytöllisesti käytännön mahdottomuus käydä kokeilemassa alustan joka ainoaa ominaisuutta ja linkkiä, josko sieltä jotain tärkeää löytyisi.

Huomenna taas 6 h opetusta ja sen jälkeen lähtö Turkuun katsomaan Kirsikkapuiston ensi-iltaa. Lauantaina takaisin Helsinkiin sienimetsän kautta ja sunnuntaina OPS 3.1 ja HKS:in täydennysten pariin,...ja niin pari juttua kirjallisuuspiiriin liittyen on myös vielä kirjoittamatta, onneksi opukset/artikkelit on kertaalleen luettuina.


12.9.2012
Kiitos Merjalle komenteista ja blogi- ohjeista: järjestyksen käänsin, mutta tuohon kommenttiin kommentoimisen asetusta en vielä löytänyt? Luin ao. kirjoittelun nyt uudelleen ja vähän sama juttu kuin joskus pikaisesti lähetetyissä s-posteissa. Aika tiukkaa tekstiä, jonka tänään olisin varmaan muotuillut toisin. Pointti ja kysymys ovat kuitenkin edelleen samat: missä määrin meitä pitää kouluttaa kehittämään? ...mukavampaa voisikin olla puhua kehittymisestä?


11.9.2012
Tänään todella tyhjä olo ja kohtuullisen suuria vaikeuksia orientaatiossa. Yö tuli nukuttua jotenkin huonosti ja väsyttää. Henkilökohtaiset murheet puskevat pintaan. Lapsista on vastuu ja huoli heidän iästään huolimatta.Läsnäolossa olisi parannettavaa.

OPS 3.5 kehtitystehtävän raamitusta Open space työskentelynä. Ensimmäistä kertaa kokeiltuna tuntuu toimivalta. Tarkempi ennakkoon annettu aikaraja olisi ehkä ollut paikallaan, kun nyt mehiläisenä pörrääminen jäi kokematta. Omaksi kehtystehtäväksi on lopulta kuitenkin haarukoitumassa SOME välineiden hyödyntäminen työyhteisössä ja opetuksen kehittämisessä. Verme toiminta olisi myös kiinnostanut, mutta resurssi ja aikataulusyistä päädyin tämän. Se tukee paremmin syventymiskohdettani ja siitä on ehkä helpompi muodostaa yhtenäinen kokonaisuus, eikä täydy aloittaa niin montaa asiaa atomeista.

Iltapäivällä olin vaihteeksi valmis jättämään homman tähän; aikatauluja ja tehtäviä marssitettiin massiivisesti ja minulta kyllä hävisi sekä fokus että aikataulutus horisontin taakse, ....liian paljon kehittämistä ja kehitystehtäviä! Minun mielestäni näiden ammatillispedagogisten opintojen painotus ei osu ihan kohdalleen, enkä ollut loppukoosteessa/cocktail tilaisuudessa edes ihan yksin tämän ajatuksen kanssa. Minun on todella vaikea mieltää opettajan työnsarkaa tässä määrin kehittämiseen painottuvaksi.


10.9.2012
Kone auki aamulla ja ningiä selaamaan tarkoituksena selvittää tämän päivän kulkua, niin ja tietysti, että pitikös olla jotain jo valmiina tehtynä =:-o ...ei selvinnyt, joten ilman tätä tieto kohti HH:ta avoimin mielin.

Aamupäivä sujui hyvin ja pysyin skarpistii mukana samoin kuin alku ip. Loppupuolella Merja marssitti sen verran paljon tehtäviä, sisältöjä, tekemisiä ja päivämääriä, että alkoi taas hirvittämään, huh huh! Mahtaako tästä selvitä? Onko mitään mahdollisuuksia saada aika riittämään kaikkeen vaadittuun?

Illalla työskentelyä pitkään. Kari Kekkosen teemaluento seuraaminen ja sen kommentointi blogiin. 1. PITS artikkelin kommentointi, purku ja miettiminen. klo 23 "kynä" putosi kädestä eikä ollut enää mitään sanottavaa.



9.9.2012
Nopea vilkaisu gmailiin ja ningiin, johon Merjalta oli tullut palaute 3.1 kirjallisesta osuudesta. 55/100 valmiusaste oli asteen pettymys, mutta varsinaiseen palautteeseen ei ollut illalla enää puhtia paneutua.


6.9.2012
1. HEKS keskustelu. Vermeet oli kyllä testattu toimiviksi ennen sessiota, mutta eipähän vaan videokuvani siirtynyt kuin ajoittain Merjan Skypeen...tässä piilee myös yksi haaste tälle verkko-opiskelulle ja opettamiselle: kaiken pitäisi toimia, mutta toimiikos siltikään? ...kuinka paljon tuhlataan aikaa "asetusten" palauttamiseen ja löytämiseen? millaisen vaikutelman se antaa opiskelijoille vai ovatko kaikki jo tottuneet tälläiseen? mitä sählääminen vaikuttaa motivaation vai vaikuttaako mitään?

Keskustelu sujui kuitenkin hyvin ja helpotti minua taas (pienen pykälän verran) saamaan rakennetta omalle opiskelulleni ja koko tälle prosessille. Päädyimme myös hahmotuksiin syventävän työni kohteesta, joka tässä kohtaa kuuluu: SOME työvälineiden mahdollisuudet rakennetekniikan opettamisessa, tain jotain sinnepäin. Samoin päädyimme keskuetelun päätteeksi määrittelemään, että kehittämistehtäväni voisi liittyä


4.9.2012
HEKS:in kasaaminen jatkuu iltapuhteena, kun takana on kuuden tunnin päivä opetusta, huh! Tuntuu, että alkaisin saada jotain hahmoa omista kehittämislaueistani, mutta paino taitaa olla voimakkaasti sanalla HAHMO. Vaikealta tuntuu saada jotain yhtenäistä suunnitelmaa kasattua, mutta saimpahan jotain täydennystä Dropboxiin lähetettäväksi. Merja oli tullut viesti gmailiin, johon vastasin, mutta älysin vasta myöhemmin illalla, että vastaus kuten edellisetkin gmail:sta lähetetyt olivat menneet jonnekin bittiavaruuteen no-reply osoitteeseen. Oikea vastauslinkki löytyi nimittäin Merjan viestin alareunasta, joten ei muuta kuin uutta viestiä lähettämään ja selittämään sählinkiä.


29.8.2012
Ops 3.1 tehtävän kasaamista. Omasta historiasta kirjoittaminen tuntuu helpolta, mutta OPS:n analysointi tuottaa jo hankaluuksia, kovin on suuria sanoja ja yleviä vaatimuksia, joista ainakin itselleni konkretian löytäminen tuntuu vaikealta. Joka tapauksessa pari ensimmäistä osuutta sain paperille kohtuullisesti. HEKS tuntuukin sitten todella haasteelliselta puhumattakaan PITS:stä. Pohdintaa, pohdintaa, pohdintaa, missä haluaisin kehittyä? Missä 56 v. insinööri voi kehittyä tai haluaa kehittyä ja miten saisi kirjatuksi sen HEKS:iin? Taas kerran hahmottelua paperille, mutta sitten alkaa luomi painamaan.


27.8.2012
Amped artikkeleita ehdin myös aloittaa silloin kesaän alussa, mutta ne jäivät ikävä kyllä kesken eli täytyy palauttaa mieleen ja lukea loputkin, että pystyy yhteenvedon tekemään, ...viikonloppuna, joka toivottavasti on pitkä.

Etsin seuraavaa paniikkinappulaa, kun onnistuin (vihdoin) kirjautumaan gmail tililleni. Olin vaihdellut onohduksien takia salasanaani kaiketi muutamaankin kertaan kesän mittaan ja en ollut nyt sitten käynyt katsomassa postejani ennen tätä päivää. Löysin Merjan sinnikkäät (mutta ystävälliset) patistelut.
Onnistuin kaiketi asentamaan itselleni Dropbox ohjelman ja kansion sekä varaamaan itselleni HEKS ohjausajan, josta seurasi seuraava paniikki sen sisällöstä: mitä pitäisi olla tehtynä, missä muodossa ja aikataulussa?

Tänään siis opetuksen jälkeen olen lukenut ja miettinyt AOKK:n OPS:ia ja omaa kertynyttä osaamistani. Tietysti myös sitä, missä osaamisissa tuntuisi löytyvän eniten ja akuuteinta kehittämisen tarvetta.

20.8.2012
Suvi ryhmästämme härättelee muita ryhmäläisiä. Mielen valtaa hetkellinen (paradoksaalien) helpotus, kun ei ole ainut sovitun aikataulun missannut. Yritän kaivaa muistiinpanoja, että pääsisin kirjautumaanjärjestelmiin, mutta se ei lyhyessä ajassa tuntunut onnistuvan, niin ja Kasper painoi päälle.Siirsin siis Amped asiat pending osastolle, johon tarkoitus vierailla mahd. pik.

14.6.2012
Asetukset toivon mukaan kunnossa ja Merjaltakin tuli jo kommenttia, kiitos. Tänään tarkoitus lukea loppuun omat osuuteni artikkeleista ja niiden jälkeen vielä tarkentaa valitsemaani tutkimuksellista näkökulmaa, joka tässä vaiheessa on muodossa: Työelämän pidentämisen motivaattorit ja ikääntymisen huomiointi.


5.6.2012
Eilen tuli pakerrettua myös Kaperin 1. tehtävän parissa ja tänään olikin sitten valintakoepäivä koululla. Siinä kului aamupaivä, mutta nyt taas takaisin tähän aihepiiriin. Toivon mukaan sain nyt bloggerin asetuksetkin kuntoon, että menee viestiä Merjalle päivityksistä?


4.6.2012
Lähdekirjallisuuttakin onnistuin hankkimaan heti tuon lähijakson jälkeen, mutta sitten alkoivatkin oman koulun "loppukiireet": tentit+kotitehtävät ja niiden arvioinnit eikä näihin omiin opintoihin ole ollut mahdollisuutta palata kuin vasta nyt tänään.



21.-22.5.2012
Vaikka pidänkin itseäni jotensakin teknisenä ja tietokone/ohjelmisto-orientoituneena henkilönä, olen jotenkin kokenut SoMe:n käytön kovasti vieraaksi. Nyt huomasin näiden parin päivä aikana, että asiaan liittyviä "härpäkkeitä" on todella paljon!!!

Parissa päivässä tuli myös (ehkä turhankin) paljon asiaan ja alaan liittyvä käsitteistöä ja merkillisiä lyhenteitä ns. pilvin pimein, jopa siinä määrin, että tuon kokonaiskuvan hahmottamisessa alkoi olla vaikeuksia. Onneksi tuli kirjattua asioita muistiin ja nyt (vasta) niitä tutkaillessa jäsentymistä alkaa olla havaittavissa.

Jotenkin tuntuu tämä pedagogiikan sarka kovin laajalta ja vaikeasti hahmottuvalta, mutta suhtaudun kuitenkin luottavaisesti, ...ei muutakaan voi :-).