tiistai 3. kesäkuuta 2014

3.6. Kokoava arviointi

3.6 Syventävä osuus

Kokoava arviointi

 3.6.2014

Opettajaopintojeni aloittamisesta tulee nyt kevään lopuksi kuluneeksi kaksi vuotta, joka on varsin pitkä aika. Kun  kävin läpi vanhoja blogi kirjoitelmiani, palautui mieleen se miten monenlaista asiaa ja tunnelmaa on matkan varrella tullut koetuksi. Mieleeni tulee myös se oma osin harhainen käsitykseni tämän opiskelun vaativuudesta ja rankkuudesta. Ajattelin silloin, ennen aloitusta, kun tein opiskelumuodon valintaa, että mahdollisimman nopeasti homma olisi saatava ns. pulkkaan, joten opiskelun toteutustavaksi valitsin 1v. verkkopohjaisen vaihtoehdon. Toisena syynä nopeuden lisäksi oli kyllä se, että vaikka olen mielestäni varsin hyvä käyttämään kaikenlaisia ohjelmia (lähinnä insinööri- sellaisia), ovat kaikkinaiset some ohjelmat ja apuvälineet jääneet minulle täysin tuntemattomiksi eli siis tavoitteena oli metsästää kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Miksikäs ei! Jälkeenpäin ajatellen en olisi voinut olla enempää väärässä.

Ajattelin myös jotenkin naivisti, että koska toimin jo vakinaisena lehtorina ja koska minulla on takanani varsin monipuolinen työura, se otettaisiin myös jollakin tapaa huomioon tehtävissä ja niiden arvioinneissa. En tarkoita tässä helpottamista tai sormien läpi katsomista vaan enemmänkin asioiden suhteuttamista mittasuhteisiinsa. Myös tässä sain huomata olleeni todella väärässä. Olin samassa rivissä ritirinnan nuorten opettajiksi hamuavien tyttöjen ja poikien kanssa, vaikka usein tunsin oloni varsin papparaismaiseksi. Sen verran innokkaita ja kirkasotsaisia nuo nuoret olivat ja niinhän heidän kuuluukin olla. Tähän olisin kaivannut myös sitä suhteuttamista. Minulla koko tämä prosessi oli alun alkaen muodollinen välttämätömyys, joka oli kirjattu työsopimukseeni, välttämätön paha ikävästi sanoen, ei muuta. Tosin ajattelin, että voisin saada ja löytää itselleni jotain "kättäpidempää" oman opetustyöni tueksi.

Tuohon viimeiseen liittyy kolmas totautumatta jäänyt toiveeni. En ymmärtänyt koko opettamiskentän laajuutta ja tunsin todella huonosti humanistista tieteenalaa ja siellä käytettyjä opetusmenetelmiä ja välineitä. Olin luullut saavani jotain hyödyllistä juuri omaan teknis-matemaattiseen opetustyöhöni liittyen, mutta todellisuudessa painopiste olikin jossain varsin muualla, enkä yrityksistä huolimatta onnistunut oikein löytämään mitään, mistä olisi suoranaista hyötyä minulle. Vikaa on varmaan ollut myös omissa asenteissani, mutta jotenkin omasta näkövinnkelistä leimallista koko koulutukselle on ollut toisaalta sekavuus ja toisaalta (ehkä edelliseen liittyen) konkretian puute, joka on estänyt minun vaatimattomalla mielikuvituksella varustetun pääni löytämään omiin opetustilanteisiini soveltuvia asioita. Tietenkin jotain pientä silloin tällöin, mutta koko kuva vaikuttaa aika lailla edellä kuvailemaltani.

Opetusharjoittelun osuus oli mielestäni selkein ja helpoimmin hahmottuva kokonaisuus ja tuntuikin, että siitä sai eniten ajatuksia omaan opetustyöhönsä ja sen kehittämiseen.

 3.5 Kehittämistehtävä on vielä tätä kirjoittaessani vaiheessaan, mutta yritän tehdä siitä konkreettisen ja riittävän yksinkertaisen kokonaisuuden, jonka voisi viedä suoraan käytäntöön ja hyödynnettäväksi. Toivottavasti onnistun siinä.

 Esitän vielä lopuksi kertaalleen toivomukseni, että H-H:ssa mietittäisiin 1v. verkko-opetuskokonaisuuden ajoitusta uudemman kerran. Nykyisellään sen suorittaminen täysipainoisen opetustyön ohessa on mielestäni käytännön mahdottomuus. Toinen toiveeni liittyy teknis-matemaattisen aineiden opetukseen soveltuvien pedagogisten menetelmien ja käytäntöjen ottaminen mukaan erikoistumisopintoihin. Asiaa saattaisi auttaa jos joku/jotkut ryhmien ohjaajista omaisivat tämän taustan ja tämä huomioitaisiin myös ryhmäjaoissa.


3.4 Kokoava arviointi

3.4 Opetusharjoittelu

Kokoava arviointi

3.6.2014

Opetusharjoittelu oli mielestäni ehkä kaikkein mielenkiintoisin, mutta myös työläin kokonaisuus. Se kuitenkin kuvastaa mielestäni hyvin opettamiseen liittyviä käytännön sovelluksia ja käytäntöjä. Hyvää teoreettista taustaa antoivat lukupiirityöskentely, jossa kävimme läpi erilaisia oppimisympäristöjä.


Oli erityisen mielenkiintoista seurata muiden opettajien luentoja ja huomata miten erilaisia voivat lähestymistavat ja opettamisen tyylit olla. Omaa tapaansa opettaa oli (ja on) hyvä peilata muiden tyyleihin, tapoihin ja menetelmiin. Summauksena itselleni jäi mieleen oman persoonan ottaminen käyttöön ja laittaminen ”peliin”. Jotenkin tuntui, että se on ainoa johdonmukaisesti hyvään lopputulokseen johtava tapa. Käytännön toteutusmenetelmät voivat vaihdella, mutta opettajan on oltava omana itsenään, kliseitä mutta niin totta.


Omasta opetuksesta saamani palaute ei ollut niin mielenkiintoista kuin olin etukäteen kuvitellut. En tiedä johtuiko jonkinlaisesta kollegiaalisuudesta, että saamani palaute oli aika ympäripyöreää ja ”kilttiä” vaikka olin ohjeistanut tarvittaessa tiukkaankin analyysiin. Joka tapauksessa oli mielenkiintoista lukea mihin asioihin itse kukin kiinnitti huomiota ja kuinka erilaisia nuo huomiot saattoivat olla.


Yhteiskehittelyn ytot taas osoittivat, että ainoastaan kekseliäisyys (tai sen puute) rajoittaa yhteistoiminnallista oppimista. Niin moninaisia olivat lähestymistavat. Tässäkin kohtaa itseäni jäi mietityttämään (taas kerran) yhteistoiminnallisuuden toteuttaminen perinteisessä insinööriympäristössä, enkä ole oikein keksinyt vielä sovellettavaa tapaa.


Asiantuntijaluennot olivat kaikki mielestäni hyviä ja muistan seuranneeni niiden sisältöjä mielenkiinnolla. Kohti oppimisen suunnittelua ollaan menossa opiskelijan polkuineen. Myös erityisopetukseen liittyvät pohdinnat olivat ajatuksia herättäviä.


Kaiken kaikkiaan tämä oli hyvä kokonaisuus ja vähemmän hajanainen kuin useat muut.