sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Teemaluento 3

27.9.2012  "Inklusiivinen opettajuus- faktaa vai  fiktiota” 

Vinkkejä ja näkökulmia opettajan arkeen (Leena Nuutila)

Nuutilalla laaja kokemus erityisopetuksesta ja opetuksesta yleensäkin.

Kohtaamisista

Opettaja vaikuttaa monella tavalla ja ympäristön merkitys on nykyään muuttunut suureksi. Opettaja voi innostaa tai latistaa ja myös teot, asenne ja esimerkki vaikuttavat.

Minän ja sinän kohtaaminen (Buber): tulee olla ymmärrys dialogista, jossa kohtaaminen ei ole suhde, vaan tapahtuma suhteen sisällä. Arjessa haasteita "aitoon" kohtaamiseen, mutta josta parhaimmillaan voi jäädä jotain katoamatonta.

Oppijoita on joka lähtöön ja kaikki ihmiset todennäköisesti tuntevat itsensä erilaisiksi. Aina pitäisi kuitenkin nähdä ensisijaisesti nuori tai yksilö, ei esim. vaikeus tai ongelma.

Erityistä tukea tarvitseva opiskelija haastaa koko kouluyhteisön tutkailemaan ihmiskäsitystään, arviójaan ja asenteitaan. Oppimisen lähtökohtana pitäisi aina olla sitoutumista, yhteisöllisyyttä ja luottamusta

Asema ja rakenteet


Kaikki oppivat erilailla mutta mikä merkitys on integraatiolla? Parhaimmillaan  erityistuki huomiodaan erityistuen tarjoamisella sitä tarvitseville muun opetuksen rinnalla.

Pyrkimys inkluusioon, inklusiiviseen kouluun/opetukseen. jossa tavoitteena kaikkien yhteinen koulu koko ikäluokalle omassa lähikoulussa. Pitää löytyä yhteisöllinen tahtotila ja sen lisäksi verkostoitumista ja yheistyötä. Ei taida täysin toteutua tällä hetkellä esim. resursseja ei ole riittävästi. Omakohtainen kokemus on samanlaatuinen kuin videoklipeistäkin tulee ilmi eli, että kuntakohtaiset erot ovat todella suuria ja että useimmiten on kyse asenteista, ei niinkään rahasta.

Ammatillinen erityisopetus ja lainsäädäntö


Viime vuosien lainsäädäntö: opettajien velvollisuustehdä yhteistyötä kodin kanssa 1.8.2004. Erityistukea tarvitseville on tarjolla omat näyttötutkintonnot. Vammaispalvelulain muutokset, jonka seurauksena mahdollistui vaikeavammaisten opiskelu. Henkilökohtaisten avustajien käyttäminen mahdolliseksi. Omasta mielestäni uusi vammaispalvelulaki on yksi merkittävimmistä vammaisen ihmisen tasa-arvoista kansalaisuutta edistävistä lainsäädännöllisistä uudistuksista.

Me Itse ry

Tommi Kivimäki (pj): Kehitysvammaisten tukiliitto ry/ Me Itse ry/ Käsikynkkä projekti. Kehitysvammaisia Suomessa n. 40 000. Esitys tuntui keskittyvän organisaation esittelyyn, mikä ei ollut kyllä kovinkaan mielenkiintoista. Olisi ollut mukavampi kuulla jotain itse toiminnasta.Kysymyksen jälkeen tuli vastaus mm. teemaviikon järjestämisestä. Toiminta sekä alueellista että valtakunnallista mm. euroviisut ja erilaisia mielenilmauksia. Seminaareissa puhuminen ja esiintyminen myös tärkeää. Puhujista olemassa myös rekisteri alueen ja aiheen mukaan. Nyt rekisterissä jo n. 70 puhujaa. Me Itse ry:n idea on loistava, vetaisuudessa on voimavara.

Jokainen oma persoonansa, joiden kiinnostuksen kohteet vaihtelevat suuresti. Omat koulumuistot ovat pääasiallisesti ihania, vaikka kiusaamistakin oli alaluokilla. Tässä on elämänasenne, josta me ns. terveetkin voisimme otta oppia.

Mitä on ammatillinen erityisopetus tänään - Nivelvaiheyhteistyö?

Eityisopetus ei ole tukiopetusta, joka on tilapäistä, lyhytaikaista opetusapua. Ertyisopetukseen vaikuttavat monet tekijät: opetushallituksen strategiat ja toimenpieet, OPS:it, tukimahdollisuudet, joihin opettaja ei voi välrttämättä vaikuttaa mitenkään.

On huomiota moniammatillien yhteistyö ja ammatillisen perusopetuksen erityisopetuksen visio: oppimisympäristöt sopivaksi, esteettömiksi ja helposti saavutettaviksi.

Kuntien työvalmentajat yhteistyö kumppaneina nuorten työllistämisessä. Tarjolla tulisi olla joustavia yksilöllisiä oppimispolkuja.

Laadun kehittäminen esim. ammattiosaamisen näytöissä. Kasvatuksellisuuden korostuminen inklusiivisessa koulumallissa.

Ohjauksen tarve on etityisen tärkeää nivelvaiheissa.  Opintoihin sitoutuminen ja prosessin ylläpito. Migual Cervantes: Nähkää pienissä asioissa suurta.

Kättä pidenpää arkeen

Oppimaan oppimisen tärkeys on tässäkin yhteydessä keskiössä. Kaikilla ei erityisryhmissäkään ole  samoja valmiuksia. Hyvä jako ja opetuksen järjestäminen voisi olla:
  • Normaali opetus- eriyttäminen ja monipuoliset metodit
  • Tehostettu tuki - tukiopetus
  • Erityinen tuki - erityisopetus
Motivation herättäminen erittäin tärkeää: opiskelija ITSE keskiössä. Opiskelijan pitäisi kokea asiat mielekkkäiksi. Opiskelijan elämäntilanteiden huomiointi ja vakutukset oppimiseen: nuoruus, motivaatio, identiteetti, kasvatus.

Oppimisen vaiheet:
  • Ymmärtäminen
  • Muistiin painaminen
  • Muistista palauttaminen
  • Soveltaminen
Mistä erot oppimisessa johtuvat? Nuoren kehitysvaihe voi vaikuttaa pettymyksensietokykyyn. Myös ulkoiset tekijät vaikuttavat: koti, koulutausta, ystävät ja sosiaaliset suhteet.

Opiskelijaa pitää kunnioittaa persoonana. Käytännön ohjeena oppimisen avittamiseen on että käyttää selkeää ja nyksinkertaista kieltä ja mahdollisimman selkeää materiaalia ( lyhyet rivit , isot fontit jne.)!

Hyvä luento, vaikka loppuosan asian käsittelyyn jäikin vähänlaisesti aikaa ja loput kalvot jouduttiin "jouksemaan" läpi. Siitä huolimatta "vammaispuheenvuoron" ottaminen mukaan oli hyvä valinta. Raottihan se jo olemassaolollaan ovea vammaisuuden ja erityistarpeiden maailmaan, kuten tekee ansiokkkaasti myös "Kovasikajuttu" elokuva.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti